Säde 20th Anniversary @ Ääniwalli Helsinki 11.05.2018

Hienoa joukko terapiaa ja samalla sädehoitoa omiin tarpeisiin. Jos jalat ei ole tunnottomat tämän tapahtuman jälkeen niin en oikein usko että olet ollut paikalla. Tässä on ollut jonkun vuotta taukoa edellisistä Säde bileistä. Odotus palkittiin.

 

Oli vaarassa tänne bileeseen pääsy. Oli koko viikon ajan kyynerpäässä tulehdus, kipeä kuin helvetti. Torstaina otti ison askeleen parempaan suuntaan ja perjantaina oli samanlainen loikkaus, uskalsi lopulta lähteä reissuun vähän kyynärpäätä varoen. Olen iloinen siitä että kyynärpää tuli semmoiseen kuntoon että pystyi lähtemään koska olisi harmittanut isosti jos nämä bileet olisi jäänyt väliin. Loppu hyvin, kyynärpää vielä vähän arka.

Omalla kohdalla 6 vuoden tauko Säde bileissä. Viimeisin marraskuulta 2012 Säde tour Helsingin bileet. Hienoa että säde on aktivoitunut jälleen. Toivottavasti jatkoa seuraa vähän nopeammin kuin tämä 6 vuoden odotus. Peukut pystyyn! Se piinaava aika kun lipun hankk,i siihen odotukseen että pääsee paikalle bileisiin.

Illan aloitus setit Room 1 Maniac (Mikko Nieminen). Herkullinen kattaus vanhan liiton saundia. Room 1+1 Aqi Kuroshio & E-110. Pienen puolen soitanta jäi aika vähälle huomiolle. Isomman puolen oldskool saundi piti minut aika tiiviisti siellä.

Ensimmäinen kuultu biisi narikan nurkilla oli Da Hool – Meet her at the love parade. Tästä oli hyvä jatkaa nautiskelua ison puolen ekan setin merkeissä. Erittäin kovan setin soitti Maniac (Mikko Nieminen). Piti käydä näyttämässä pari peukkua setin aikana kiitokseksi tästä sulo saundista. Kiitos isosti tästä setistä, lämmitti vanhan liiton reivaajan mieltä todella paljon.

Nostalgiset videot pyöri screeneillä illan aikana. Niin oldskool, toimi tapahtuman hengen mukaan. Live stage oli saatu visuaalisesti näyttäväksi.

Maniac setistä biisi bongauksia. Versioita en yrittänyt metsästää että saattaa olla muukin kuin originaali versio. Da Hool – Meet her at the love parade. Cherry moon trax – Let there be house. DJ Misjah & DJ Tim – Access. DJ Dick – The iron raver. CJ Bolland – The prophet.

Ennakko oletus kävi toteen että paikalla illassa oli mielettömän paljon tuttuja paikalla. Kiitos kaikille juttu tuokioista. Muutamia teistä ei ole näkynyt pitkään aikaan bileissä, mutta onneksi järjestetään semmoisia bileitä joihin vähemmän aktiiviset vanhan liiton porukka tulee paikalle.

Lisää biisi bongauksia Maniac setistä. Cherrymoon trax – The house of house. Commander Tom – Are am eye? Scot project – U. RMB – Redemption. Raver’s nature – Take off. Eka setti isolla puolella kovaa vanhan liiton lekaa, sitä miettii mitä on vielä odotettavissa. Nyt lyötiin luu kurkkuun heti alkuun. Tykkäsin Maniac setistä erittäin paljon.

Oli ilo huomata että tänään tanssijoita oli heti alusta lähtien eikä sitten joskus myöhemmin illassa. Tänään ei odoteltu että koska ensimmäinen rohkea tanssija menee tanssimaan.

Tänä iltana oli todella levottomat jalat joita piti vähän yrittää rauhoittaa. Ei millään meinannut pysyä paikallaan. Onko tämä vakavaa?

Onkin ollut jo pitkä tauko säde dekojen näkemisessä, suorastaan ollut jo ikävä niiden näkemisestä. Kuten yhdellä tutulla kävi hieman jännittävä juttu. Hän oli mökillä varsinais-suomessa noin karkeasti, muutama tuttu tulivat mökille ja ilmoittivat että kaveri lähtee lähtee tämän porukan mukaan. Häneltä kysyttiin onko passi mukana ja enempää ei kerrottukaan asiasta esim. Määränpäästä yhtään mitään. Näin pidämme hullua jännityksessä…

Kaveri kuka haettiin mukaan ilmeisesti ei ollut käynyt ääniwallissa kun ei tunnistanut paikkaa. Hän ei vielä ääniwallin nurkilla tiennyt mihin kaverit ovat häntä viemässä. Kaikki olivat hyvin suurpiirteisiä puheissaan ettei juttu paljastuisi. Loppuun asti se kesti. Vasta lipunmyynti jonossa selvisi mikä on homman nimi kun näki yhteisen tuttumme, vasta tuolloin kaveri osasi yhdistää asioita ja hänelle selvisi minne on menossa. Erittäin hyvä onnistunut käytännön kepponen.

Klo 23.30 vaihto molemmilla puolilla samaan aikaan. Room 1 Kohl & Jester (Sinistry). Muutama biisi bongaus setistä. Space frog (X-ray) follow me hardstyle versio.  Apollo 440 – Ain’t talkin’ bout dub hämärä versio. Soitettu saundi lopun hetkiä lukuunottamatta meni aika pitkästi ohi, ei ihan koko aikaa ollut kuuloetäisyydellä.

Room 1+1 Mr. A & Pietari. Ison puolen soitto meni ohi ihan lopun hetkiä lukuunottamatta. Tämä 4 tuntinen exclusive Doom setti. Tätä hienoa hardhouse saundia tuli kuunneltua tiiviisti tunnin verran.

Muutama biisi bongaus setistä. Marmion – Schöneberg (Tony de vit mix).  Kuultu setissä Ramirez – Hablando hardhouse henkinen versio.

Tänä iltana oli hyvin väkeä liikkeellä, säde selkeästi kiinnostaa vielä ja miksi ei? Meno on sama kuin muinoin, kaverit on kerennyt muutaman vuoden vanhentua startista. Ei paljoa. Oli hienoa huomata että bilekansa oli harva lukuisena kylläkin mutta panostanut pukeutumiseen bile hengessä. Arvostan tätä “uhrausta” mitä teette. Erotutte positiivisella tavalla joukosta. Ihan rohkeasti vaan, kukaan ei katso kieroon vaan varmasti arvostaa tekoanne.

Klo 01 Room 1 Captain Tinrib live. En ole kovin syvällisesti tutustunut kaverin tuotantoon eli ei onnistu useamman biisin tunnistaminen ihan lennosta. Olen varmasti bileissä vuosien varrella kuullut kaverin tuottamaa musiikkia paljon jotka ehkä saattaisin tunnistaa saundin saamatta biisistä kiinni. Mutta odotus arvoissa timantinkova live setti vanhaa kunnon hardi saundia.

Setistä bongattu L.A. Style – James Brown is dead. Reel 2 real – I like to move it. U2 – New year’s day. Sperminator – No woman allowed. Joku seilori biisi soitettiin väliin. Moby – feel it. Prodigy – No good (start the dance). Viimeinen biisi oli taas jotain ihan hämärä.

Oli selvää että jossain vaiheessa iltaa tulee tilanne eteen että kahdella puolella soi samaan aikaan hyvää saundia josta piti sitten valita kumpaa kuuntelee ja kuinka paljon kerrallaan. Captain Tinrib voitti taistelun.

Paikka sopii todella hyvin säde bileille, on juuri sopiva fiilis mestassa. Ainoa tietty mikä ihan millimetrin verran harmittaa tuo ehdoton kuvauskielto paikassa. Mutta sitä kunnioitetaan. Mietin miten pahasti tuo väsymys jossain vaiheessa iltaa iskee ja tuleeko niin pahasti että paikasta opastetaan pois?

Mutta onneksi niin pahaksi ei mennyt olotila illassa. Vaikka jo klo 02.30 tienoilla ensimmäiset merkit alkavasta väsymyksestä alkoi hiipimään kroppaan. Olisi vielä 3,5 tuntia juhlaa jäljellä. Jaksaa, jaksaa.

Klo 02.30 Room 1 Cocooma Live classics set. Tässä vaihdon hetkillä soi pienellä puolella O.T. Quartet – Hold that sucker down. Pari biisi bongausta setistä. Cocooma – Virtual experience. Cocooma – Rage. Muutama biisi kuullosti siltä että on kuultu aikaisemmn bileissä tutuksi asti mutta ei saanut biisin nimeä kaivettua esille.

Olin tänä iltana puolikuntoisena paikalla ja en ollut yli aktiivinen paikassa. Istuin paljon illan aikana että jalat ei olisi se syy minkä takia olisi joutunut poistumaan. Onneksi pääsi kirjoittamaan tätä blogia heti eikä muutaman päivän viiveellä jolloin olisi saattanut unohtaa joitain tapahtumia kokonaan. Kahtena päivänä piti kirjoittaa blogi kun oli niin paljon asiaa. Muutaman kerran kyynärpää sai kevyttä osumaa joka tuntui kyllä heti.

Cocooman live setti on todella kova. Vaikka moni biisi jäi nimen puolesta pimentoon. Ison puolen tarjonta piti minua enemmän sillä puolella. Vaikka pienen puolen tarjonta ei jättänyt ketään varmasti kylmäksi. Niin oli tarjonta hyvää molemmilla puolilla. Todella kova lineup niin kuin kuuluukin olla näin spessuissa juhlissa. Vain kerran bile uralla pääsee Säde 20v synttäribileisiin.

Klo 03.19 pieni puoli soi Commander Tom – Are am eye?

Klo 03.27 Proteus jutteli hetken säde historiasta ja siihen liittyvästä.

Jonkin verran porukka poistui paikalta Cocooman liven jälkeen. Mutta silloin vasta alkoi illan tärkein osuus. Säde allstars (Proteus/Neon/Friik/Triton/Inch/Traba + Eewol) Muutama biisi bongaus allstars setistä. RMB – Spring. Storm – It’s time to burn. Friik taisi olla kuka laittoi semmoisen hardcore mättö biisin kehiin että omalla kohdalla meni yli hilseen ja todella korkealta. Muuten allstars soittelu pysyi oman musiikillisen mieltymyksen rajoissa.

Monen yhteensattuman summana pääsin Captain Tinrib kanssa heittämään yläfemmat. Illan paras hetki!

Klo 03.30 Room 1+1 Criss & Wilai. Hardcore saundin merkeissä mentiin niillä hetkillä kun olin huoneen kuuloetäisyydellä. Vahvasti jäi ohi tämä setti.

Klo 03.49 Paidaton poika. Pitkästä aikaa tämmöinen bongaus.

Ihmettelin pienessä päässäni että mikä siinä on että pitää tunkea tilasta mitä ei ole niin väkisin läpi vaikka muutaman metrin kierrolla pääsisi kulkemaan ilman esteitä ja ongelmia? En pahoittanut mieltäni tästä mutta mietin hetken että miksi näin?

Klo 04 pintaan oli seuraava ajankohta kun huomasi väkeä tekemässä lähtöä kotiin päin. Emme vielä varmaan ole tottuneet pidempiin aukioloihin, ehkä se vaatii aikansa että kroppa tottuu.

Lisää biisejä allstars setistä. Klo 04.45 Darude – Sandstorm hard tekno versio. 04.50 rapea rave biisi soi pois lähdön hetkillä siinä klo 05 pintaan. Tänään ei ollut voimia olla paikalla pidempään. Matka Lahteen oli vielä edessä.

Suzu & Andres, teitä oli kiva nähdä pitkän tauon jälkeen. Kuin myös Tero & Tanja. Tietenkin kaikki tutut ketkä paikalla olitte. Juttu tuokioita riitti  Niin ja Meke! Harvoin tapaamme bile olosuhteissa.

Siis ei oikein tiedä tuliko mainittua kaikki asiat mitä oli tarkoitus. Suurin osa ainakin. Oli kyllä arvoisensa juhlat! Menee heittämällä vuoden parhaat bileet top listalle. Tapahtuma oli niin laadukkaasti rakennettu kuten on aina ollut. Vanhat tutut nostalgiset dekot joita on ollut jo ikävä. Ehkä seuraavaa säde bileitä ei tarvisi odottaa näin montaa vuotta, joohan?

Kuten odottaa saattoi, oikein vahvasti meni vanhojen pierujen kokoontumisajoihin tämä tapahtuma. Varmasti sai vanhoja pieruja kaivautumaan maan alta bile paikalle. Hävetkää te jotka mietitte tulemista paikalle ja ette tulleet. Teidän poissaolon ymmärrän kellä on järkevä syy poissa oloonsa. Mutta teillä kenellä olisi ollut mahdollisuus saapua paikalle ja ette tulleet, uskon että kadutte sitä päätöstä lopun ikäänne. Itsellä oli lähellä ettei olisi joutunut jättämään väliin. Mutta onneksi käsi tuli semmoiseen kuntoon että uskalsin lähteä

Onnea ja pitkää ikää Säde!

Tämä blogi täyttää vuonna 2018 maaliskuussa hulppeat 10 vuotta! Kuvausta bileissä harrastanut tammikuussa 15 vuotta! Sitä juhlitaan kiertämällä bileissä kuvaamassa ja kirjoittamassa blogeja.

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

Paikassa kuvaaminen kielletty

Täältä pystyy seuraamaan minun menoa bileissä ja niiden jälkimaininkeja. Jos pidit lukemastasi ja haluat jatkossa myös blogit tuoreena liity alla olevaan ryhmään niin olet ensimmäisten joukossa aina joka saa tiedon uudesta blogista. https://www.facebook.com/groups/18822542487/ Saa liittyä ryhmään. Täällä aina uusimmat kuulumiset ja linkit netti sisältöön. Kuviin ja blogiin.

Blogi arkisto löytyy täältä http://kehto.fi/category/raver71-bileblogi/ Kaikki blogit vuodesta 2008 tähän päivään.

Itsellä on iso projekti menossa parhaillaan. Olen jo loppusuoralla muistelma kirjan kirjoittamisessa näistä vuosista joita olen bileiden merkeissä liikkunut. Rave forever ryhmässä https://www.facebook.com/groups/18822542487/ kerron projektin vaiheista väliaikatietoja missä mennään.  Vuoden 2018 aikana kirja olisi tämän hetken tiedoilla viimein valmis

 

 


Ei aiheeseen liittyviä uutisia.

  • Jari Posa

    Upea blogi