Rumble In The Jungle @ Seurahuone Night lahti 01.05.2010

Vappu ajan ainoaksi jäänyt bile lopulta. Bile nro 29. Oli tarkoitus lähteä tampereelle pitkästä aikaa bileisiin. Mutta asiat ei menneet suotuisasti asian suhteen. Tänään laadukasta drum’n'bass saundia koko illan niin kuin vaan järjestäjä sen osaa hoitaa. Tässä testattiin porukan turnauskestävyyttä.

 

Kalkkiviivoilla oli pientä hässäkkää ja säätöä niin kuin joskus tapahtuu. Kaikki kääntyi lopulta parempaan ja ongelma ratkesi. Ongelma oli täysin järjestäjästä riippumaton tapaus.

Dstroy, itse isäntä puikkoihin ensimmäisenä. Oli hyvin saatu ahdettua soittolaitteet pieneen tilaan. Vinyyli ja cd pyörittimet. Soittimet oli viimeisen päälle. Tässä setissä soitettiin tyylilleen uskollisena vinyyliä ja cd levyjä. Hyvää drum’n'bass saundia koko setin verran.

Pohdittiin siinä porukalla että miten käy, onko porukalla turnauskestävyyttä sen verran että jaksaa vielä tämän illan juhlia. Kyllä väkeä oli paikalla ihan mukavan oloisesti että tunsi olleensa bileissä. Mutta ei tungokseen asti. Toisaalta yksi kaveri kävi kokeilemassa ja totesi että edellinen ilta painaa vielä liikaa.

Yksi kaveri yleisestä linjasta poiketen singahti heti alussa tanssilattialle ja tanssia jatkui aikalailla oikein koko rahan edestä. Tanssilattialla tilanne vaihteli koko illan. Hetkittäin oli kohtuu hyvin väkeä tanssimassa ja hetkittäin ihan vain muutamia.

Siinä klo 23 tienoilla soittaja vaihtui. Vuoroon physics & alpine. Physics on tuttu soittajana aikaisemmilta kerroilta lahdessa, alpinen soittoa kuulen ekaa kertaa. Tämäkään setti ei tehnyt poikkeusta illan linjasta. Laadukasta drum’n'bass soittoa. Saundimaailma muuttui edellisestä hieman.

Yhdessä biisissä olin kuulevinani Baby D vokalistin kuuloista ääntä. Ellei jopa lainattu pientä pätkää bändin biisistä. Tässä setissä käytiin läpi laajalla skaalalla eri tyylejä.

Illan äänentoisto oli varsin muhkea. Sen äänentason tajusi vasta silloin kun otin tulpat pois korvista lopussa. Ääni kuullosti narikkaan asti vielä aika kovana ilman tulppia. Mietin samalla että olen joskus vastaavassa metelissä ollut koko illan ilman tulppia ennenkuin rupesin suojaamaan kuuloani. Se oli oikeastaan nautinto kun tulit bileistä pois niin korvat ei soinut kun yritit käydä nukkumaan.

Vaikka ear tulppa tyyppinen kuulon suojaus ratkaisu latistaa musiikin aika pahasti, ylä-äänet häviää täysin. Mutta löytyy myös edullisia vaihtoehtoja järkeväan kuulonsuojaukseen menettämättä musiikillista nautintoa, ns kuusitulpat kuullemma toimii hyvin ja on edullisia. Saa kaiketi apteekista. Suojatkaa hyvät ihmiset kuulonne! Se ei tule koskaan takaisin jos se heikkenee tai häviää kokonaan. Tiedän kokemuksesta sanoa tämän että se kannattaa.

Siinä klo 01.40 tienoilla päästettiin ruotsin pojat irti. Seba & Krazy. Näytti siltä että olisivat alkuun soittaneet vuoronperään mutta sitten muuttivat soittoaan. Soittivat pidempään kerrallaan. Tämmöinen visio jäi mieleen kun hetkittäin kävi pyörähtämässä näköetäisyydellä soittopaikkaan. Hyvää saundia tämäkin setti.

Toinen ruotsalaisista oli varsin vaikuttunut kun näki paidan selässä olevan tekstin. Toinen ruotsi vahvistus oli liikkuvaa sorttia dekkien takana soittaessaan. Tai niin, taisi läppäriltä soitella. Mutta ei se väärin ole. On sillä omat hyvät puolensa soittajan kannalta. Niin ja taitaa olla yleistymään päin. Tänä musiikin digitaalisen jakelun aikana.

Kaksi neitiä tappoi aikaa ilmanpallon kanssa pöydässä. Tähän on mahdollisuus vain kerran vuodessa että siitä ilosta kannattaa ottaa kaikki irti.

Kyllä se vaan on myönnettävä että ruotsin pojat veti maton alta täysin. Kaverit osasivat asiansa kyllä paremmin kuin hyvin. Pitää toivoa että suomelle käy paremmin lätkässä sunnuntaina.

Olisiko ollut vapputeema kaverilla vai ihan tiedostamaton valinta mutta kaveri näytti ihan täysin mafiosolta. Viimeisen päälle puku päällä. Luokittelisin erään vanhemman herrasmiehen turisti luokitukseen, mutta tiedä vaikka vielä vanhalla iällä innostuisi.

Sain illan aikana usemmalta bilettäjältä, tutuilta ja tuntemattomilta palautetta kuvista ja yleisesti tekemisestäni täällä bilemaailmassa. Palaute oli positiivista, hyvä niin, auttaa jatkamaan valitsemallaan tiellä. Risujakin otetaan vastaan jos niitä joku haluaa antaa. Tätä blogia tehdään ja kuvia otetaan täydestä sydämmestä ja rakkaudesta lajia kohtaan. Sain positiivista palautetta tekemisestä kameran kanssa ammatikseen kuvaavalta.

Sitten kaikki liikkeelle 21.05 Club Milk tapahtumaan seurahuone nightissa. Sisäänpääsy on naurettavan halpa siihen nähden minkä kattauksen eri genren soittajia saatte tuolla rahalla. Nyt ei ole tekosyytä olla tulematta paikalle. Lahtelaiset, näyttäkää että täällä kannattaa järjestää bileitä tulemalla paikalle. Nähdään täällä!!

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

https://klubitus.org/gallery/1991-rumble-in-the-jungle

http://raveland.1g.fi/kuvat/Rave/2010/26-rumble_in_the_jungle_010510/


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. SuperB! @ Seurahuone Night lahti 30.01.2010
  2. Rumble In The Jungle Pre X-mas Special @ Torvi lahti 13.11.2010
  3. Club Milk – Klubikauden Avajaiset @ Seurahuone Night 21.05.2010
  4. Auralcandy.net pres. Shadow Project @ Seurahuone Night lahti 21.01.2012
  5. Rumble In The Jungle @ Nightlife lahti 21.03.2009