Nychthemeron 5 w/ Decoys Formed @ Secret Location Kesälahti 13.05.2017

Erilainen blogi tällä kertaa. Kuuntelukokemus. Idea pähkinänkuoressa. Kaksi kaverusta, dj:tä molemmat. 24 tuntia musiikkia tauotta samoilla silmillä. Salaisessa paikassa Itä-Suomessa on suorituspaikka. Nettistream alkoi sekunnilleen 13.05.2017 klo 12.00.

 

Eräs kerta juhannuksena virallisesti noin klo 21 pintaan piti lähteä Tampereelle etsimään kokkoa. Mutta käännyimme yhdessä risteyksessä väärään suuntaan ja päädyimme Itä-Suomeen rajan pintaan.

Kun saamme varmistettua oikean rakennuksen vältellen mielikuvitus vartioita ja muita maastoesteitä. Menimme ison ikkunaseinälle ilveilemään ja ehkä vähän lääppimään lasia. Soittajien ilmeet oli todella näkemisen arvoiset kun tajusitte että Lahti tuli pilaamaan tunnelmaa Helsinkiläis vahvistuksilla eli J-gang Jukka, Juha, Juho, Jone feat Diffas.

Sen siitä saa kun yllyttää hulluja Lahtelaisia kun minua pyydettiin päivällä kahville käymään. Saatiin puhuttua ympäri pari Helsinkiläistä vierasta ketkä tulivat Lahteen saunomaan ja grillaamaan mutta tuli pari muuttujaa. Tuo reissu oli semmoinen 12 tuntinen turnee. Aamulla klo 09 aikaan taisin olla kotona hyvin väsyneenä.

Mutta se historiasta. Mikä on ajatus “tapahtumassa?”.Soitossa klubi musaa laidasta laitaan. Klassikoita, semmoista normaalia konemusiikkia, unohtamatta omia ehkä hetkittäin omituisiakin suosikkeja mahtuu tähän 24 tuntiin. Soittavat tunnin kerrallaan ja sitten vaihdetaan. Voit kerrankin hyvin bilettää kotonasi ja vaikka tanssia alasti!

Moni on kuulemma kyselly kuljetuksista paikalle. Suuren suosiosta huolimatta erikoispikajuna Kesälahdelle Turusta Kupittaan rautatieasemalta laiturilta 9½. Suora bilelento Lahdesta Kesälahdelle on myös valitettavasti peruttu.

Jotta eristystäytyminen olisi täydellistä niin Tapahtuma-alueella on lisäksi ympärillään vahvat taika suojaukset, jotta jästit eli ei-tekno uskovaiset ihmiset pysyisivät poissa mestoilta. Tämä varo keino oli hyvin kevyen puoleinen että heavy duty osastoa. Tapahtuma-alue on myös poistettu navigaattoreista, pihapiiri käyttää uusinta häivetekniikkaa ja kompasseja häiritään magneettisesti. Käymme lisäksi neuvotteluja Suomen ja Venäjän hallitusten kanssa rajojen siirtämisestä väliaikaisesti. Tähän kappaleeseen on tekstiä lainattu suoraan nettisivuilta.

Tämä on poikkeava blogi siinä mielessä että tämä tapahtuma ei ole varsinainen biletapahtuma. Toiseksi kirjoitan tätä “livenä” suoraan enkä perinteiseen tyyliin seuraavana päivänä muistellen. Biisi bongauksia luulisi tulevan enemmän kuin tarpeeksi tälle ajalle.

Setin starttasi Cosmo klo 12.00 seuraavalla biisillä. Orkidea – Unity (Original) Voi v*ttu jätkät. Heti vedettiin matto jalkojen alta. Hävetkää. Liian kova leka näin heti alkuun!! Tämä biisi saa aina joka ikinen kerta kun tämän kuulee niin tulee kylmiä väreitä kroppaan. Toimii!! Sain kuulla että biisi oli soitettu minua varten kun olin toivonut kuulevani sen. Tuli ekana biisinä.

Tuttuja heti alussa myös paikalla startissa. Tästä se sitten kunnon kuuntelu kokemus lähtee. On vaikeuksia seurata MM-lätkää (Kyllä, seuraan vieläkin sitä vaikka menestys ei välttämättä ole ollut toivotunlaista. Siirryin ekan erän jälkeen formulan puolelle. F1 aika-ajot meni myös vähemmällä focuksella kuin yleensä. Yritin vähän vilkuilla sivusilmällä Formulan aika-ajoja.

Biisi bongauksissa en ole lähtenyt versioita hakemaan jos ei heti ole mieleen tullut.

Sitten kehiin biisi bongauksia (Cosmo) klo 12-13. Bedrock – Heaven scent. Gouryella – Walhalla. Thrillseekers – Synaesthesia.

Klo 13 vaihto. Freddye. Biisi bongauksia klo 13-14. Tom Wilson – Techno cat. Porn kings – Up to no good. Klubbheads – Kickin’ hard. Antiloop – Start rockin’. Camisra – Let me show you. DJ Jean – The launch. Caater – Hold that sucker down. Southside spinners – Luvstruck.

Klo 14 vaihto. Cosmo. Biisi bongauksia klo 14-15. Aloitus Age of love – Age of love uusio versio. 3 Drives – Greece 2000. Veracocha – Carte blanche. Moogwai – Viola Hyvää trance saundia soitossa oli tässä setissä.

Tässä välissä oli vissiin soitin mennyt solmuun täällä päässä kun piti herätellä uudestaan henkiin ja kuuluvimpiin.

Klo 15 vaihto. Freddye. Biisi Robert Milesin poismenoa kunnioittaen. Robert Miles – Children vs. Linkin park Mashup. RIP Robert Miles. Biisi bongauksia klo 15-16. Marana – Brightness. Trance saundissa mentiin tämä tunti.

Klo 16 vaihto. Cosmo. Aloitus raita Binary finary – 1998. Biisi bongauksia klo 16-17

Klo 17.15. Freddye. (klo 17). Itse mukana menossa vasta klo 17.15. Pakollinen nukahdus että jaksaa. Eka kuultu biisi järkyttää  J Karjalainen – Hän versiointi. Olenko vielä unessa? Sven Väth – L’espertanza. LFO – Lfo. Dance 2 trance – We came in peace. Robert Miles – One & One. Opus III – It’s a fine day. Michael Cassette – Crockett’s theme. Nyt soi kovaa lekaa kyllä. Pet shop boys biisi. Julkisesti toivottu Paranoid soi tässä kohtaa. Tämän slotin viimeisenä. Varokaa mitä toivotte, se voi soida rupeamassa.

Klo 18 vaihto. Cosmo. Biisi bongauksia klo 18-19. Da Hool – Meet her at the love parade. Hämärä versio. Tutun kuuloinen trance ralli jota en tunnistanut. Energy 52 – Cafe del mar. Loistokasta trance saundia soitossa tässä slotissa. Lange & Gareth Emery – Another you another me  Cosmic gate – Exploration of space.

Klo 19 vaihto. Freddye. Biisi bongauksia klo 19-20. Pari psyke versiota biiseistä. Moby – Lift me up. Scooter – Rhapsody in E. Psyke tunti siis.

Klo 20 vaihto. Cosmo. Aloitus raita Orkidea – Revolution industrielle. Biisi bongauksia klo 20-21. Svenson & Gielen – Twisted. Dash Berlin – Shelter.

Klo 21 vaihto. Freddye.  Biisi bongauksia klo 21-22. Loppumetreillä ensimmäinen bongaus. Paul van Dyk – Avenue. Hyvää trance saundia soitossa.

Klo 22 vaihto. Cosmo. Aloitus raita. Solarstone – Love theme from Blade Runner. Biisi bongauksia klo 22-23. Orkidea – Z21. Aalto – Rush (Super8 vs DJ Orkidea remix) Kuulosti niin Orkidea saundilta, sieltä taustoilta sitten löytyikin. Armin van Buuren – Communication  taas tutun kuuloinen trance biisi jota ei osaa yhdistää nimeen. Harjoitusta (kuuntelua) lisää kaipaa selkeästi.

Klo 23 vaihto. Freddye. Aloitus raita U96 – Das boot. Tämä lupaa hyvää. Biisi bongauksia klo 23-00. Wildchild – Renegade master. Tuttu myös Ranuan kummien tunnarina. 23.12 Faithless – God is a DJ. Odotettu biisi illassa. L.A. Style – James Brown is dead. Storm – Storm. Wink – Higher state of consiousness. Milk inc. La vache. Awex – Back on plastic. Union Jack – Two full moons and trout. HI-Z – T2 (12″). Näkisin että ollaan musiikillisesti omassa parhaassa saundissa mitä voi kuulla. Paras tunnin kokonaisuus tähän asti.

Klo 00 vaihto. Cosmo. Biisi bongauksia klo 00-01. Psykeä soitossa. En tunne genren biisejä.

Klo 01 vaihto. Freddye. Aloitus raita. The Prodigy – Out of space.  Biisi bongauksia klo 01-02. Cherry moon trax 1 – House of house. Westbam – Wizard of the sonic. U96 – Love religion. Members of mayday – The religion. Dune – Starchild. RMB – Redemption. Moby – Feeling so real. Raver’s nature – Somebody scream. Scooter – Move your ass. Tämä slotti voitti koko setin parhaan slotin tittelin. Tämän slotin biisit oli lähinnä omaa musiikillista rakkautta.

Klo 02 vaihto. Cosmo. Biisi bongauksia klo 02-03. Underworld – Born slippy. Toto – Africa versiointi. Depeche mode – Enjoy the silence versiointi. Kahta viimeisintä biisiä sai pohtia pitkään mutta tulihan ne sieltä.

Klo 03 vaihto. Freddye. Biisi bongauksia klo 03-04.

Tässä kohtaa nukuttiin.

Klo 10.30 takaisin kuulolla. Cosmo soittamassa. Biisi bongauksia klo 10-11. Kai Tracid – Life is too short. Push – Universal nation. Aikamoista runttausta loppu pätkä tuohon klo 11 asti.

Klo 11 Ennakkotiedoista poiketen Cosmo jatkaa viimeisenkin slotin. Jatkamme siis trance saundilla. Biisi bongauksia klo 11-12. Väsytti niin hulluna että loppu kirmaus jäi kuulematta kun uni vei vielä nukkumaan hetkeksi.

Alusta asti klo 12-03.30 ja lopusta 30 minuutin verran. Noin karkeesti olin kuulolla 15 tuntia tästä maratonista. Nostan itselle hattua suorituksesta. Unohtamatta soittajia taustajoukkoineen paikan päällä

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Meidät käännytettiin tontin rajalla pois kun ei ollut virallista tule kahville kutsua näyttää…. No, toisen kerran sitten uudestaan. Totta kun puhutaan ei se miina kenttäkään näyttänyt kovin houkuttelevalta jos piikkilanka esteistä olisi jotenkin selvinnyt…

Täältä pystyy seuraamaan minun menoa bileissä ja niiden jälkimaininkeja. Jos pidit lukemastasi ja haluat jatkossa myös blogit tuoreena liity alla olevaan ryhmään niin olet ensimmäisten joukossa aina joka saa tiedon uudesta blogista. https://www.facebook.com/groups/18822542487/ Saa liittyä ryhmään. Täällä aina uusimmat kuulumiset ja linkit netti sisältöön. Kuviin ja blogiin.

Blogi arkisto löytyy täältä http://kehto.fi/category/raver71-bileblogi/ Kaikki blogit vuodesta 2008 tähän päivään.

Itsellä on iso projekti menossa parhaillaan. Olen jo hetki taaksepäin aloittanut muistelma kirjan kirjoittamisen näistä vuosista joita olen bileiden merkeissä liikkunut. Rave forever ryhmässä kerron projektin vaiheista väliaikatietoja missä mennään.

Merkatkaa kalentereihin Fabric Festival presents trance picnic 10.06.2017 Hämeenlinnassa, ilmainen ulkoilma bile! Lisä infoa https://www.facebook.com/events/410603872650510/ Suosittelen lämpimästi trancen ystäville tulemaan kauempaakin paikalle. Varmasti sen arvoista.

 


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. Chicago Stomp! w/ Amo R @ Mayday Lahti 04.02.2017
  2. Empire w/ Cosmic Gate @ The Circus Helsinki 22.04.2017
  3. Ravenation – Synergetic Chapter II @ Manala / Botta Helsinki 11.02.2017
  4. Finrg Pres. The Wedding Jatkot @ UG Lahti 02.04.2017
  5. Old School Vol.1 @ Ääniwalli Helsinki 06.05.2017