Lassi-Bileet – Hyvää Musiikkia @ UG Kouvola 12.03.2016

Yksi Lassi bile ensikertalainen mukana. Hänelle ei perinteen mukaan ei liikoja kerrottu illasta oikeastaan mitään. Helsinki vahvistusta mukana reissussa. Jälleen hieno ilta bileiden merkeissä Kouvolassa. [GoodMusic] 4-vuotis synttärit tässä samalla.

 

Meidän ensikertalainen sai tietää bileestä sen verran että ne on UG henkiset. Ne on Kouvolassa. Tiedossa paskaa seuraa ja vielä paskempaa musiikkia soitossa. Näillä tiedoilla ilmeisesti uteliaisuus voitti ja luottamus allekirjoittaneeseen että ei ihan mihin tahansa ole häntä viemässä. Rohkea likka täytyy sanoa. Näytti viihtyvän jollain tasolla.

Oltiin hitusen myöhässä startista. Bileet alkoi klo 18 ja oltiin paikalla pilaamassa tunnelmaa klo 18.15 paikalla. Eyelid ensimmäinen setti oli jotain ihan muuta verrattuna siihen mitä yleensä soittelee. Teknolta tuo soitto kuullosti. Tervetuliais setti.

Klo 19 DTL. Tuttua häröä sekalaista saundia hyvällä maulla. Oli soitto setupiin ilmestynyt uusia laitteita. Saundi oli kuin toisesta ulottuvuudesta. Hyvässä mielessä. Laatu on säilynyt hyvin.

Klo 20 pNp SellaHärö vuoroon. Minua oli kehoitettu saapumaan ajoissa tänä iltana paikalle. Nyt taisi selvitä tämän setin aikana miksi näin piti tehdä. Oli soitossa hyvää trance saundia. Yksi biisi bongaus. Paul Keeley – Run to you. Setin loppuvaiheilla klo 20.50 tuli ylläri pylläri live karaoke hässäkkä versio sillä hetkellä soitetusta biisistä. Tämä tuli kyllä itsellekin ihan täysin puun takaa. Mutta mad propsit suortuksesta tästä kohtaa. Todella hyvin sä vedit ihan aikuisten oikeesti.

Klo 21 DTL toinen kierros. Loistosaundi jatkui. Tämä setti oli aika hapokasta saundia alussa. Muuttui häröön tekno saundiin josta pienen seikkailun jälkeen palattin jälleen happo astian ääreen. Loistosaundia.

Klo 22 Eyelid toinen kierros. Seuraava kolme tuntinen meneekin kaverin setin merkeissä. Outoa saundia alkuun? Taisi itselle uutta soitantaa eli pelimusiikkia. Siltä se ainakin kuullosti omaan korvaan. Housea soitettiin tässä välissä. Klo 22.38 tekno saundia hetken. Siirryttiin sujuvasti vanhaan rave saundiin, tätä saundia on ilo kuunnella.

Biisi bongauksia. Snap – The power. Emmanuel top – Acid phase. Joutui käyttämään apuja kun tämän biisin tiedot eivät auenneet. Häpeän kun sain esittäjän selville. Olisi tämä biisi pitänyt muistaa. Vittu mitä paskaa!! Ilmeisesti kuuntelen liian vähän hapokasta musiikkia? Ehkä biisin keskivaiheilla olisi jotain visiota saattanut tulla. Nostalgiaa todella!! Rapea rave saundi jatkuu vieläkin. Wink – Higher state of consiousness.

Kelpaa kyllä fiilistellä täysillä tämmöistä saundia. Tätä saundia kuulee todella harvoin bileissä. Nautin täysillä!! Tulee semmoista nannaa soittajalta että grande morjes. Tekno saundia kehiin. Rankinta saundia mitä olen kaverilta ikinä kuullut. Toimii tähän kohtaan. Parasta saundia mitä kaveri on mun kuullen soittanut. Klo 00 sai huomata että täällähän on bileet! Trance saundia välissä myös hyvällä maulla valittuja biisejä. Mietenkiintoinen setti kyllä. Mukavaa vaihtelua saundiin. Hyvin rakennettu setti.

Lisää biisejä. Niels van Gogh – Pulverturm  Da hool – Bora bora. Tämä biisin sekoitan jostain syystä Da hool – Meet her at Loveparade biisin kanssa. En tiedä mistä moinen? Agnelli & Nelson – El Nino. Tämä biisissä oli naisvokaali joka tiukkaan sävyyn sanoo Mahico tai jotain sinnepäin. Tämän pätkän yhdisti mielessään heti tähän biisiin. Se ihmeellinen muisti. RMB – Shadows. Taas tämä tutun kuuloinen biisi kompleksi. Mutta sitten kun biisin nimi sanottiin rallissa niin sain kiinni mikä on biisi. Eearthbound – The essence of life. G.T.R. – Mistral. 3 Drives – Greece 2000. Hieno setti oli kyllä!

Klo 01 ElementKaoss Live. Aika illan live setin. Meni laitteiden kytkemiseen hetki aikaa ja päästiin aloittamaan Klo 01.20 Tämä oli selkeästi. Erikoisinta ja hämärintä saundia. Kuulin että soitto sopisi kategotoriaan Apocalyptista Breiks saundia? Rankkaa pauketta tämä oli. Kaveri oli saanut 3 uutta biisiään valmiiksi tähän tapahtumaan maailman ensikuunteluun. Toimi tähän kohtaan.

Klo 02.25 Jokke L vuoroon. Odotusarvoissa hyvää trance saundi voittoinen setti kun sen 2 tuntia saa veivata. Laadukasta trancea alussa, psykeä hetki soitossa alkuhetkillä.

Biisi bongauksia ja parane pian toivotus. Paul van Dyk – City of sound. Pauli setä, pikaista paranemista täältä. Samalla pyyntö että jos et hyppisi pöydillä enää, jooko? 4 Strings – Take me away. Orkidea – Z21.

Lähtö paikalta klo 03 pintaan. Olisi ollut kiva jäädä loppuun asti kuulemaan tätä settiä mutta kroppa oli sitä mieltä että on aika poistua ennakoivasti ajoissa kohti kotia. Tuli pilkittyä apukuskin paikalla hetkittäin ja varmaan nukahdettua kun tuntui että matka meni jotenkin nopeasti. Sen siitä saa kun heräsin klo 08 aikaan ja en saanut enää nukuttua lisää. Olin siis 21 tuntia samoilla silmillä ennenkuin pääsi nukkumaan kotiin.

Kiitos Järjestäneelle taholle, paikalla olleille kanssa bilettäjille, soittajille hienoista seteistä. Meidän rytmiryhmälle myös  pisteet kotiin. Parasta illassa soitto puolelta oli Eyelid jälkimmäinen setti. Oli semmoista nannaa että huh huh. Jopa hovikuski joutui taipumaan ja sanomaan että vmp – Vittu mitä paskaa Eyelidille setin jälkeen. Ilta kaikkineen oli loistava ja jään odottelemaan seuraavaa kertaa. Over and out.

Blogin kimpussa vietetty aikaa alusta loppuun reilu 3 tuntia. Kuvat siihen vielä päälle.

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

Ei kuvia illasta

Täältä pystyy seuraamaan minun menoa bileissä ja niiden jälkimaininkeja. Jos pidit lukemastasi ja haluat jatkossa myös blogit tuoreena liity alla olevaan ryhmään niin olet ensimmäisten joukossa aina joka saa tiedon uudesta blogista. https://www.facebook.com/groups/18822542487/ Saa liittyä ryhmään. Täällä aina uusimmat kuulumiset ja linkit nettisisältöön. Kuviin ja blogiin.

Blogi arkisto löytyy täältä http://kehto.fi/category/raver71-bileblogi/ Kaikki blogit vuodesta 2008.

Mitä olet ajatellut tehdä pääsiäis sunnuntaina? Mulla olisi todella varteen otettava vaihtoehto tarjota. Suuntaa turkuun Millennium bileisiin. Lisäinfoa https://www.facebook.com/events/1038895542833823/ Et halua missata näitä bileitä!!

Toinen bile blogi joka keskittyy enemmän aikaan ennen bileitä. Bileistä ennakkojuttuja, levyarvosteluja. Laaja-alaisesti kaikkea. http://musicholistic.blogspot.fi/

Itsellä on iso projekti menossa parhaillaan. Olen jo hetki taaksepäin aloittanut muistelma kirjan kirjoittamisen näistä vuosista joita olen bileiden merkeissä liikkunut. Rave forever ryhmässä kerron projektin vaiheista väliaikatiietoja missä mennään.


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. Deeptroit @ Bar Q Kouvola 14.10.2016
  2. Hallmark – Orkidea Levy Julkkari Bileet @ Y31 helsinki 23.05.2015
  3. Luminosity Beach Festival 2016 @ Beachclub Fuel Bloemendaal Day 1 24.06.2016
  4. Darude Moments Levy Julkkari Bileet @ Y31 helsinki 22.08.2015
  5. Hideout XXX-M @ UG Helsinki 03.12.2016