Lab 4 Live & Proteus 20th anniversary @ The Circus helsinki 13.06.2015

Onnea Hannu hienosta 20 vuotisesta urastasi!! Hienot ja Proteuksen näköiset bileet oli kyllä tänä iltana. Todella paljon vanhan liiton väkeä paikalla. Soittajien vaihtuvuus oli todella suurta. Muutama live veto illassa. Proteuksen tärkeät ihmiset paikalla varmaan.

 

Kirjoitus musiikkina  Orkidea – Harmonia. Kyllä, vieläkin päivittäisessä tehosoitossa.

Olen muutaman kerran aikaisemmin varmaan maininnut asiasta että lähdön hetkillä olen aika usein vaiheessa. Minun takia aika usein 30min-1h verran lähtö myöhästyy. No tänään sitten otettiin vahinkoa takaisin. Olin sitten tunnin liian aikaisin liikenteessä tänään. Oli tarkoitus olla kaverilla yötä helsingin päässä mutta pari muuttujaa muutti asioiden kulkua

Onneksi kaveri asuu rautatieaseman lähellä ja siellä tapoin aikaani tuon maagisen tunnin ajan. Siirryin pitkästä aikaa junalla helsinkiin. Olin tänään yksin liikkeellä. Ilmeisesti liiallinen, liian nopeatahtinen kävely ylämäessä sai varmaan polven ärtymään aika pahaksi.

Kaveri oli vastassa pasilassa ja opasti liikkumaan aina circuksen ovelle asti. Itse en olisi osannut yksin kulkea hesassa yhtään. Olen kuuluisa suuntavaistostani jota ei ole olemassa. Pienimuotoiset etkoilut ennen bilettä.

Klo 20.35 Circuksen ovella ensimmäisten joukossa paikalle. Itse sankari oli vastaanottamassa ihan ensimmäisiä bilettäjiä ovella klo 21 pintaan, aika minuutilleen avattiin ovet.

Yritin ekana vähän lepuuttaa polvea jos olisi sillä saanut paremmaksi mutta ei se ollut riittävä toimenpide tällä kertaa. Onneksi bilejärjestäjä oli varautunut hyvin ja sain heiltä särkylääkettä jonka voimalla sitten liikuttiin paikassa. Ilman särkylääkettä olisin varmaan istunut koko illan paikallaan hirveissä tuskissa. Että kiitosta vaan Traba särkylääkkeestä joka pelasti käytännössä mun koko illan. Olin silti puolikuntoinen koko illan ajan mutta lääkkeen otettuani pystyi elämään tilanteen mukaan. Toivotaan että menee ohi levolla ja palautuu “normaaliksi”.

Tänä iltana oli mun laskujen mukaan 32 soittajaa plus kaksi live settiä päälle. Soittaja vaihtui tiuhaan tahtiin ettei kerennyt syventyä sen enempää soittoon. Biisejä bongasin illan aikana muutamia. Samoin soitettu musiikki paljasti muutamien kohdalla kuka oli dekkien takana silloin. Eikä kerennyt soitettavaan musiikkiin kyllästyä kun genre vaihtui niin tiuhaan tahtiin soittajan mukana.

Varmaan illan soittajille ollut aika haastava ja hankala tehtävä valita biisi soittoon tänä iltana

Tänään kuultiin varmaan jokaiselle jotain omaa suosikki tyyliään. Oli tarjolla housea, teknoa, trancea, rave saundia, hardstyleä, rumpubassoa, psykeäkin taisin kuulla. Muutamia mainitsin ulkomuistista. En kuullut mielestäni kahta samaa biisiä illan aikana. Joka tänä iltana olisi ollut täysin mahdollista.

Tänään varmaan tuotannossa Proteuksen luotto tyypit tekemässä töitä. Tanssilattialla varmasti paljon pitkäaikaisia tuttuja. Unohtamatta tärkeitä läheisiä sukulaisia ja kavereita.

Oli todella hienoa nähdä todella pitkän tauon jälkeen Friik. Edellisestä näkemisestä on varmasti vuosia.

Biisi bongaus. Orkidea – 20 levyltä. Orkidea & JS16 – Hale bopp. Klo 21.45 Quench – Dreams. Tämän biisin kyllä tunnistaa todella nopeasti aina. Klassikko.

D.N.A.n kanssa mukava keskustelu tuokio tulevaisuuden visioista. Kuullostaa hyvältä. Kiitos palautteesta koskien viimeistä Hallmark blogia. Arvostan tätä, lämmittää mieltä ja auttaa jaksamaan eteenpäin entistä motivoituneempana.

Biisi bongaus. 22.36 Chicane – Flaming june.

Ennen klo 23 oli väkeä jo hyvin ajankohtaan nähden paikalla. Näihin aikoihin oli syvällinen keskustelu musiikista Nutin kanssa. Oli hienoa jutustella vähän pidempäänkin kerrankin.

Tänä iltana oli todella paljon joka puolella ns seniori osastoa  Niin ylhäällä kuin alhaallakin.  Tämä oli toisaalta odotettavissa. Nuorempi väki ei ole löytänyt Proteusta omakseen. Täällä tänään myös paljon seniori väkeä ketä en ole nähnyt ikuisuuksiin. Nyt vissiin oli sitten semmoinen bile että oli “pakko” tulla paikalle onnittelemaan Hannua pitkästä urasta ja tietty nauttimaan musiikista.

Klo 23.40 psykeä soitossa.

Tuli itselle ennestään tuntematon mies juttusille. Hän tuli kiittämään minua tästä bilehistorian arkistoinnista. Hän on seurannut mun tekemistä pitkään, mun kuvia ja varsinkin lämmitti tieto että hän on seurannut blogejani hamasta alusta asti. Arvostan tätä. Mietin hetken itsekin asiaa niin tietämättäni olen tehnyt tärkeää työtä ja aion jatkaa valitulla tiellä. Todella iso kiitos, tämä arvostus lämmitti ja hämmensi samaan aikaan allekirjoittanutta.

Kaveri tokaisi että kun oli käynyt VIP alueella oli keski-ikä ollut aika korkea. En ihmettele yhtään. LAB 4 “kulta-aika” ei ole varmaankaan nuoremman väen tiedossa. Ei varmaan bändinäkään hirveän tunnettu nuoremman väen keskuudessa suomessa. Sama varmaan vaiva on Proteuksen kohdalla. Tunnettavuus nuoren väen keskuudessa varmaan pientä. Näin oletuksena nuorten poissaoloon.

Nykynuorilla on omat kuviot nykyään. Taitaa tuo EDM olla kova hitti heidän keskuudessaan. He eivät tule enää bileisiin musiikin takia vaan juomaan välttämättä eivät ole kiinnostuneita illan tarjonnasta paikassa tai sitten pitää olla tosi iso nimi paikalla soittamassa. Ennen tultiin bileisiin aika pitkälle musiikin takia ja tanssimaan enemmän varmaan kuin nyt. Tietenkin ajat ja musiikki muuttuu.

Hyvä että senioreille järjestetään bileitä joissa voi tavata vanhan liiton tuttuja joita tiettyihin bileisiin tulee. Senkin verran että kehtaa sanoa bilettä vanhojen pierujen kokoontumis ajoksi. Säde on lajissaan yksi. Hallmark kerää tietyn porukan kasaan ja jonkin verran nuoriakin uteliaita kurkistamaan mitä bileet oli silloin joskus ennen.

Ei muuta kuin nuoret rohkeasti mukaan ns seniori bileisiin. Jos ei muuten niin uteliaisuudesta menneeseen bile kulttuuriin ja ottamaan sieltä mallia yhteenkuuluvuuteen ja toisten arvostukseen. Nämä ominaisuudet eivät ole siirtyneet kovin tehokkaasti nuorimmille sukupolville “perintönä”.

Genkin kanssa juteltu pieni tuokio. Emme ole nähneet vuosiin. Oli kiva nähdä ja kysellä kuulumiset. Juhgun kanssa muutama sana vaihdettu. Samoin Tommi B kanssa. Samaten Hansun kanssa, ei olla nähty pieneen ikuisuuteen. Etkoilukutsu vastaanotettu, laitetaan korvan taakse.

Klo 00.20 Ensimmäinen live veto. Proteus live feat. Erilaz. Oikein bändi live sessio. Varsin vaikuttava vaikka musiikillisesti ei ole omaa mukavuus aluetta. Klo 00.45 Turmion kätilöt – Verta ja lihaa. Myöhemmässä vaiheessa kaverin kanssa kuunneltiin että onpa tuttu biisi. Hetken mietittyämme tultiin siihen lopputulokseen että setissä soi Proteuksen Venla biisi sovitettuna live settiin. Saattaa olla että olemme väärässä.

Ei pysynyt amiraalin hattu päässä noilla mooveilla joita Proteus heitti lavalla. Fiilistä on nähtävissä ja jonkinasteista hikeäkin pinnassa. Hirvitti katsella tuota hyppimistä kun muistaa mitä lahdessa on tapahtunut. Pari kertaa joutunut paikattavaksi keikan jälkeen. Nämä tapahtui kuinka ollakkaan lahdessa. Tuolla heilumisella varmasti. Kun tilassa ei tarvi tehdä mitään niin tulee jo hiki.

Tässä vaiheessa iltaa uskaltaa jo sanoa että nämä ovat Proteuksen näköiset ja arvoiset bileet. Ehdottomasti.

Jinkson kanssa muutama sana vaihdettu. Kuuluu vanhan liiton kalustoon hänkin ketä näkee harvemmin enää bileissä. Mutta tarpeeksi säväyttävät bileet kun tulee niin hänkin lähtee liikkeelle.

Klo 01.30 LAB 4 live. Monelle paikalla olleelle illan kohokohta varmaan tämä. Itsellä ei ole sinänsä odotus arvoja kun en ole aikaisemmin nähnyt liveä. Olen päässyt fiilistelemään vain dj keikkoja ennen taukoa jotka ovat olleet ihan hyviä. Klo 01.53 Setti ollut ihan ok tähän asti. Tällä en siis tarkoita että olisi huono. Rankkaa on saundi vieläkin että sen puoleen ovat pysyneet juurillaan.

Olen itse myöhäis herännyt LAB 4 fani eikä ole nuo biisit vielä täysin hallussa (tunnistettavissa). Erään tutun kommenttia lainaten “Oli aivan yhtä järisyttävää kokea Candyman kuin silloin 15 vuotta sitten”.

Kannumies havaittu paikalla punaisten valojen kera jo ennenkuin tavattu. Klo 02.17 paidaton poika. Paikassa oli kuuma että ei ihme jos paita on pois otettu päältä. Klo 02.50 toinen paidaton poika.

Klo 03 pintaan poistuin paikalta ja suuntasin kaverin kyydillä lahteen enkä jäänyt kaverille yöksi niinkuin alunperin olin ajatellut. Tuli pari muuttujaa matkaan. Mutta tänään kävi näin. Tulihan etkoiltua sentään paikalla ettei reissu ihan hukkaan mennyt. Viimeksi en päässyt edes käymään että parannusta on havaittavissa.

Onnea Hannu 20 vuoden urasta musiikin parissa. Se on pitkä aika. Porukkaa musa piireissä tulee ja menee mutta jotkut jaksavat jatkaa pitkän uran. Arvostan näitä vuosia. Arviolta 15 vuotta sitten olin lahdessa kuulemassa ekaa kertaa sun keikkaasi high hill housessa Storm bileissä. Ihmettelin tyyppiä joka liikkui ja heilui koko ajan dekkien takana. Tässä välissä on useampi kymmenen kertaa varmaan ollut sun keikalla ja ei voi sanoa että olisin koskaan pettynyt sinun keikkaasi.

Kiitokset the circus henkilökuntineen mahdollisuudesta näihin bileisiin. Kiitokset Hannulle että sain olla osa sitä porukkaa joka ikuisti tämän tapahtuman historian kirjoihin. Kiitos tutuille, varsinkin tälle seniori osastolle joka ei niin usein (siis lähes koskaan) käy bileissä mutta saitte raahattua ruhonne tänne tänä iltana. Teitä oli kiva nähdä todella pitkään aikaan ja jutella kuulumiset. Myös muille kenen kanssa olin juttusissa illan aikana.

Kiitos Jenni mahdollisuudesta yöpyä luonasi joka varmisti sen että pääsee näihin bileisiin. Oppaana toimiminen hesan päässä. Kun on maalta kotoisin ei osaa isolla kirkolla kulkea.  Pari muuttujaa sotki kuviot mutta jos ensi kerralla olisi parempi onni ja vähemmän muuttujia matkassa.

Tämä bile oli kategoriaa “kerran elämässä”. Toivottavasti et jäänyt kotiin ilman järkevää syytä. Ette tiedä mitä menetitte. Nostalgian täyteisen bile illan. Täällä oli paljon tuttuja vuosien takaa paikalla.

Bileen keski-ikä oli varsin korkea mihin on bileissä tottunut. Eli vanhoja pieruja oli tänään paikalla normaalia bilettä enemmän.

Edit. Hannu = Harri = Proteus. Lahtelaisten etuoikeus kutsua Proteusta Hannu nimellä. Nimen juuret löytyy lahdesta.

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Täältä pystyy seuraamaan minun menoa bileissä ja niiden jälkimaininkeja. Jos pidit lukemastasi ja haluat jatkossa myös blogit tuoreena liity alla olevaan ryhmään niin olet ensimmäisten joukossa aina joka saa tiedon uudesta blogista. https://www.facebook.com/groups/18822542487/ Saa liittyä ryhmään. Täällä aina uusimmat kuulumiset ja linkit nettisisältöön. Kuviin ja blogiin.

Lisää kuvia tapahtumasta

https://klubitus.org/gallery/2372-lab-4-live-uk-proteus-20th-anniversary

http://raveland.1g.fi/kuvat/Rave/2015/10-proteus_20th_130615/

 


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. [reiv:] 6th Anniversary @ The Circus helsinki 29.10.2010
  2. Solarstone pres. Pure Trance @ The Circus helsinki 23.01.2016
  3. Videoreportaasi: Renegade: Pendulum LIVE (DJ set) // 16 Bit (UK) // DJ SS (UK) // Rico Tubbs // Muffler B2B Proteus @ Circus 1.10.2011
  4. Proteus – 15 Years Of Punishment! – Career Anniversary @ Klubi turku 05.01.2010
  5. Hideout – Rave Now @ The Circus Helsinki 05.05.2017