Illusions Productions XX @ Nosturi Helsinki 02.10.2016

Muistan klubituksesta selkeästi kuinka Illusions mainosti aina vuoden ensimmäisistä bileistä. Nyt homma menee ihan toisin, Tämän viikonlopun viimeiset bileet on Illusions tuotantoa. Itselle ensimmäinen kerta kun on aamu bileissä pelkästään että jaksaa olla loppuun asti.

 

On outoa kun kello herättää siihen aikaan kun bileistä normaalisti poistuisi. Tämän illan bileet alkaa siihen aikaan kun bilereissulta tulee kotiin ja käy nukkumaan. Todella outo tilanne. Erilainen bile tapahtuma outoon aikaan. Mutta oli sen arvoista.

Tänä viikonloppuna ja varsinkin lauantaille oli todella monta kovaa bilettä samaan aikaan. Peräti kolmet helsingissä äkkiä vilkaistuna. Pohjanmaalla oli myös kahdet mielenkiintoiset bileet mutta ensimmäinen aamu bile alusta loppuun kokemus veti lopulta voiton. Valinnan vaikeutta oli havaittavissa.

Sarjassa outoja aikoja lähteä bileisiin Suomen niemellä. Muistan kautta historian kaksi todella outoa aikaa lähteä bileisiin. Toinen oli tänään siinä klo 04 pintaan lähtö Lahdesta kohti Helsinkiä aamu bileisiin. Toinen tapaus oli Ääniwallin kesä sunnuntai päivä bileet. Jolloin myös sunnuntaina oltiin menossa puolenpäivän aikaan kohti Helsinkiä.

Tällä reissulla mentiin pimeällä bileisiin sisään ja poistuttiin auringonpaisteeseen. Juuri päinvastoin kuin yleensä. Klo 05.45 paikalle. Ensimmäisiin tuttuihin törmäsi jo lipunmyynnissä. Jouduin klo 06 pintaan perseilyn kohteeksi. Kannumies nähty narikassa, en sen jälkeen nähnytkään enää kaveria.

Vaihto 06.02 Efo. Siitä on tovi vierähtänyt kun on edellisen kerran Efon settiä päässyt kuulemaan. Muutama biisi bongaus. Sunscreem – Perfecti motion Uusio versio. Efon soitto mielytti korvaa. Viimeinen biisi. Sasha – Xpander. Kova leka.

Vesi maksoi tänään eniten mitä on kautta historian koskaan maksanut 0,5l pullosta. Hinta oli 5€. Mutta pitää se jostain kate saada. Pullon sai korkin kanssa sentään. En tiedä käytäntöä kun ekaa kertaa aamu bileissä Nosturissa. Tietää varautua seuraavalla kerralla paremmin. Yläkerta oli kiinni koko tapahtuman ajan.

Pari X ää syöpyi tehokkaasti silmiin illan aikana. Väkeä oli koko aamun aikana mukavasti  Eräs bilettäjä oli tullut käsi paketissa paikalle. Ei menoa haitannut yhtään. Visuaalinen puoli oli siisti. Tuokin on oma taiteenlajinsa. Vaatetukseen porukka oli panostanut normaalia bile tapahtumaa enemmän. Oli hieno nähdä tämmöistä panostusta.

Oli varmaan tekemistä sillä että oli loistokkaat Unity bileet joista oli väkeä tullut aamu jatkoille samoissa asusteissa. Mutta kaikki lasketaan. Kameraa ei ollut tänään mukana. Jotain Kiinan tapaista outoa kieltä kuulin puhuttavan mestoilla.

Vaihto klo 07.05 Orion. Vähän oudon kuuloista saundia soitossa, erilaista mutta toimivaa kuitenkin. Muutamia biisi bongauksia. Space manoeuvres – Stage one. Versiosta ei tietoa. Chicane – Saltwater. Hieno biisi. Age of love – Age of love. Erittäin kova leka.

Vaihto klo 08 pintaan. DJ Coma. Aivan mieletön leka tässä setissä. Oma henkilökohtainen suosikki. Li Kwan – Point zero (Original mix). Kiitos tämän soitosta isosti!!! Tosi kova leka. Kylmiä väreitä kropassa. Nostalgia kyynel ei ole kaukana kun tätä kirjoittaessa kyseessä oleva biisi soi. Toinen biisi setistä jonka korvani kuuli, väittää ainakin niin Art of trance – Madacascar biisi? Tämän setin viimeinen biisi oli ? Ajallisesti vaikea sanoa. Kylmiä väreitä kropassa kovasti.

Viinan myyntiin vielä noin 30 minuuttia. Porukka on tuskissaan kun aika kuluu niin hitaasti.

Varmasti näkyy loppumetreillä kuka on tullut illan bileistä että väsymys korjaa pois ennen loppua. Toinen porukka joka on mahdollisesti nukkunut ennen bileisiin tuloa ja ovat olleet hamaan loppuun asti. Itse ei kyennyt venymään tänään loppuun asti. Vaikka aloitin vasta bileet vähän ennen klo 06. Vanhuus ei tule yksin, se on vaan myönnettävä.

Cosmo bongattu mestoilta. Tuli hyvään aikaan, aika tarkkaan ajankohtaan jolloin alkoi alkoholin myynti. Iloinen huudahdus tiskin suunnasta kertoi sen että kello on yhdeksän ja alkoholia saa luvan kanssa myydä. Toimin mestoilla pullo parkkina. Ihan virkistävä kokemus oli moinen.

Oli muuten todella outoa ruveta kirjoittamaan tätä heti bileistä kotiin selvittyä. Tai toinen “normaali” juttu olisi se että kävisin nukkumaan bileistä kotiin tultuani. Tänään oli todellakin erilainen aamu. Olihan outoja kellon aikoja tänään blogissa. Ihan kuin olisi unissaan kirjoittanut blogin.

Klo 09 pintaan. Super8 & Tab. Kaksikolla oli soittofiilis tänään kohdallaan. Huokui tanssilattialle asti. Biisi bongauksiin heti. Eka biisi Age of love – Age of love. Push – Strange world. Motorcycle – As the rush comes. Joku ihan outo ja hämärä versio biisistä. Moby – Go. Sama pätee tähän, outo ja hämärä versio biisistä. Klo 09.46 Super8 & Tab – Helsinki scorchin’ Kova leka. Tilt – Invisible. Versioista ei tarkempaa tietoa.

Lisää bongauksia. DJ Tiesto – Flight 643 (Orkidea’s wintergalactic mix). Kova leka. Marco V – Simulated. System F – Out of the blue. Binary finary – 1998 (Paul van Dyk remix). Gouyrella – Gouyrella.

Paikalla tuttu joka on Illusions porukan bileissä ollut asiakkaana heti alusta lähtien, sen 20 vuotta. Tuli otettua pari huikkaa harmaata vettä. Oli sen makuista kuin muistin sen olevan.

Klo 10.56 D.N.A soittamaan. Juuri näihin aikoihin tuli noutaja. Tällä kertaa ei kyennyt parempaan läsnäoloon. Ei jaksanut enää olla pidempään. Pelastin siinä ohimennen pari Lahtelaista bileistä kotimatkalle samaan kyytiin.

Tämä pelkästään aamu bileisiin tuleminen oli todella hieno erikoinen kokemus. Samalla todella outo kun ollaan ihan eri aikoihin liikkeellä kuin normaalisti olisin ollut. En olisi millään jaksanut olla näin pitkään jos olisin ollut jossain Helsingin illan bileissä ja sieltä suunnistanut silmät jo varmaan valmiiksi ristissä aamu bileisiin.

Kyllä tämän kokemuksen perusteella voi toisenkin kerran tulla pelkastään aamuihin. Tänään soittajat olivat onnistuneesti valittu. Hyvä lineup omaan makuun.

Mitä muistelen harvoja aamu jatkoja missä olen ollut niin olisiko ennätys olla paikalla kello 08 tai 10 asti. Muistan yhdet jatkot Lahdessa joissa olin todella pitkään niin lyhyen puoleinen siirtymä taipale paikalta poistumisen jälkeen oli kyllä totista tuskaa ajaa.

Tämän blogin tekoon meni aikaa reilu 5 tuntia.

Edit. Biisi tarkennuksia.

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

Kamera ei ollut mukana

Täältä pystyy seuraamaan minun menoa bileissä ja niiden jälkimaininkeja. Jos pidit lukemastasi ja haluat jatkossa myös blogit tuoreena liity alla olevaan ryhmään niin olet ensimmäisten joukossa aina joka saa tiedon uudesta blogista. https://www.facebook.com/groups/18822542487/ Saa liittyä ryhmään. Täällä aina uusimmat kuulumiset ja linkit nettisisältöön. Kuviin ja blogiin.

Blogi arkisto löytyy täältä http://kehto.fi/category/raver71-bileblogi/ Kaikki blogit vuodesta 2008 tähän päivään.

Biisi bongauksista sen verran että jos biisin perässä ei ole version nimeä se saattaa johtua siitä että en ole saanut tietooni biisin versiota. Yleensä kirjaan ylös esittäjän ja biisin nimen  pelkästään. Biisin versio on perässä jos olen saanut tunnistettua sen.

Itsellä on iso projekti menossa parhaillaan. Olen jo hetki taaksepäin aloittanut muistelma kirjan kirjoittamisen näistä vuosista joita olen bileiden merkeissä liikkunut. Rave forever ryhmässä kerron projektin vaiheista väliaikatietoja missä mennään.

 


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. Kuvareportaasi: Illusions Productions 15th Anniversary @ Nosturi Helsinki 01.10.2011
  2. Illusions 15th Anniversary @ Nosturi helsinki 01.10.2011
  3. Helsinki Jungle Mafia pres 20 Years Of Klute (UK) @ Nosturi Helsinki 18.03.2016
  4. Hideout pres. Return Of Trance @ UG helsinki 12.02.2016
  5. Science Helsinki: Helsinki Jungle Mafia presents: DIGITAL 9/4/2016 @ Nosturi, Helsinki