Green Grass Electronic Picnic @ Open Air Kariranta Lahti 15.07.2017

Ihmettelin mainostamisen vähyyttä tapahtuman suhteen netissä. Toinen oli ihmetystä aiheuttanut oudot soittajanimet lineupissa ekan slotin jälkeen. Mutta avoimin mielin lähdin paikalle tuttuun tapahtumaan.

 

Olin kerrankin ajoissa paikalla, jopa reilusti yli 30 min ajoissa mestoilla. Paljon oli asioita muuttunut paikalla. Hyvää ja huonoa. Hyvää oli kioskin terassi alueen muutokset. Soittolava oli koholla maasta ja se oli reilun kokoinen sateelta suojattu. Ääntä oli riittävästi tilanteeseen, ei ollut yhtä massiivinen kuin aikaisempina vuosina on ollut mutta siitä riitti ääntä hyvin. Tänään klo 22 asti toimintaa poikkeuksellisesti. 7 soittajaa tänään tarjolla.

Yksi asia johon kiinnitin myös heti huomioita että paikan “fiilis” oli hukassa pahasti. Paikka ei huokunut sitä positiivista fiilistä mihin oli tottunut menneinä vuosina. Ei ollut sitä Vaki porukkaa paikalla johon oli tottunut. Se saattoi johtua monesta päällekkäisestä tapahtumasta lahdessa samana päivänä. Väkeä ei ollut yhtä paljon paikallw kuin aikaisempina vuosina on ollut. Paljon oli koko perheen voimin lähdetty liikkeelle mestoille viettämään hienoa aurinkoista kesäpäivää.

Isolla lavalla oli kolme erillistä setupia. Live soittoon tarvittava rauta setti. Oma paikkansa oli vinyyli soittoon ja gear ensimmäistä settiä varten. Näitä nykyajan laitteita. Tilaa jäi lavalle  vielä hyvin yhdelle setupille vielä helposti.

Klo 14.05 alkoi soitto. Tässä vaiheessa alkoi jännitys joka jatkui sen aikaa mitä paikalla olin. Ensimmäisen kaksi tuntia soitti Pheat & Fox Murder house saundia mallia tuoretta. Illan nuorimmat tanssijat olivat alle kouluikäisiä lapsia. Nuorenahan se on hyvä aloittaa…

Biisi bongauksia setistä. Daft Punk – Get lucky. Abba – Voulez Vous versiointi. Laurent Garnier – The man with the red face (Original mix). The fugees – Ready of not biisistä uusio versiointi. Murray head – One night in Bangkok uusio versiointi. The Bucketheads – The bomb (These sounds fall into my mind).

Poliisi kävi rutiini lenkillä ajamassa alueen läpi. Ihmettelin ettei ollut tullut mielensä pahoittajaa valittamaan tapahtumasta. Muutama tuttu käväisi paikalla ja sitten en nähnytkään heitä enää. Ns “vanha” väki loisti poissaolollaan syystä tai toisesta

Klo 16.13 pois. Kaupan kautta vitutuskäyrän laskemiseen tarvittavia tarvikkeita. Klo 17 kotona ja rupesin katsomaan formulan aika-ajoa tallenneelta.

Luulen että minua ei tule näkymään green grass tapahtumissa enää. Muutokset olivat pääosin vieneet kokonaisuutta huonompaan suuntaan.mun mielestä. En jäänyt odottamaan enää seuraavaa musiikillista yllätystä. Toi reggae oli niin paljon mun musiikillisen mukavuusalueen ulkopuolella että en kyennyt 13 minuuttia pidempää kuulla sitä. Tiedän että minulla on rajoittunut musiikkimaku.

Ei tuttuja paikalla kenen kanssa oli voinut jauhaa paskaa hammasta purren yhden setin verran.

Tällä en halua moittia tapahtuman järjestelyjä vaan kerroin omista fiiliksistä mitä aistin paikalla ennen ja nyt. Sen muutoksen vaistosi heti kun paikalle pääsi. Jotain oli muuttunut reilusti. Sieltä puuttui selvästi vanhaa “fiilistä” mikä siellä oli muinoin. Samoin sitä vakio porukkaa joka on uskollisesti käynyt edellisinä vuosina.

Kariranta ei ole paikkana muuttunut mihinkään. Grilli oli tapahtuman aikana tiiviissä käytössä. Muutokset ovat tapahtumaa koskevia henkisiä juttuja enemmän. Tässä sopassa on niin monta muuttujaa että tämä suuntaa saattaa korjaantua ensi vuodeksi. Sitä en osaa sanoa olenko silloin paikalla. Tämänpäiväinen oli sanalla ilmaistuna “pettymys” itselle. Kaikkea hyvää kuitenkin tuleviin tapahtumiin. Ehkä aika on ajanut itsestäni ohi?

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

Ei kuvia tapahtumasta

Täältä pystyy seuraamaan minun menoa bileissä ja niiden jälkimaininkeja. Jos pidit lukemastasi ja haluat jatkossa myös blogit tuoreena liity alla olevaan ryhmään niin olet ensimmäisten joukossa aina joka saa tiedon uudesta blogista. https://www.facebook.com/groups/18822542487/ Saa liittyä ryhmään. Täällä aina uusimmat kuulumiset ja linkit netti sisältöön. Kuviin ja blogiin.

Blogi arkisto löytyy täältä http://kehto.fi/category/raver71-bileblogi/ Kaikki blogit vuodesta 2008 tähän päivään.

Itsellä on iso projekti menossa parhaillaan. Olen jo hetki taaksepäin aloittanut muistelma kirjan kirjoittamisen näistä vuosista joita olen bileiden merkeissä liikkunut. Rave forever ryhmässä kerron projektin vaiheista väliaikatietoja missä mennään.

 


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. Green Grass Music pt. 6 Alternative Picnic @ Open Air Kariranta Lahti 06.08.2016
  2. Green Grass Music Part 1 @ Kariranta Open Air Lahti 04.06.2016
  3. Ctrl Alt Del 7y Open Air Party @ Kariranta lahti 22.08.2015
  4. Lahti DJ Special Part 2 Open Air @ Kariranta lahti 30.05.2015
  5. Lahti Outdoor Party @ Kariranta lahti 01.08.2014