Arcade Level 3 @ Teatteriklubi Joensuu 05.04.2008

Tämä oli maakunta matkailua parhaimmillaan. Ensimmäistä kertaa elämäni aikana joensuussa. Reilun 4 tunnin autossa istumisen jälkeen saavuimme joensuuhun. Löysimme muutaman mutkan kautta oikeaan paikkaan. Pieni hetki kerettiin etkoilemaan ennenkuin tuli lähtö itse bilepaikalle.

Illan aloitti Turbulenc helsingistä. Varsin tekno painotteinen ilta kokonaisuudessaan mutta ei tuo pilannut mun iltaa. Mukavaa vaihtelua. Paul Easy jatkoi samalla linjalla. Illan viimeisenä lauteille päästettiin Marine Mates lahdesta. Kaverit eivät saaneet parastaan irti showstaan kun paikalla ei ollut toivottuja ja tärkeitä laitteita. Eli tämä latisti dj kaksikon toimintaa. Marine Matesin soitto oli hiukan erityylistä kuin aikaisempien levyn pyörittäjien tarjonta. Itselle maistui parhaiten tuo Marine Mates. Enemmän omaan makuhermoon sopivaa musiikkia. Yllätys tuli viimeisen biisin aikana. Erinäisten onnettomien yhteensattumien johdosta koko soittopöytä kaatui kaikkien soittimien kera. Musiikki ei katkennut onnettoman yhteensattuman aikana. Mutta erikoisin bileiden lopetus ikinä! Ei ole koskaan noin käynyt ja tuskin tulee käymään. Visuaaleista vastasi Koos Buist hollannista, kaveri osasi hommansa. Kaksi yllättävää kommenttia sain kuulla illan aikana. Paul Easyn kommentti kysymyseen että onko hän yllättynyt kun näkee minut täällä? Sain vastaukseksi että en ylläty enää mistään. Mitä ihmettä? Toinen pudottava oli kun paikallisten kanssa juttelin niin tuli mainintaa että minut tiedetään täällä!?! Niinkuin mitä? Ehkä klubitus.org vaikuttaa asiaan. Pieni muotoiset jatkotkin meillä oli. Mutta vanha ei jaksanut pitkään ja uni tuli. Bilepaikka toi etäisesti mieleen Nuutin lahdessa. Raput alas. Tilat olivat isommat. Ihan hyvä reissu kuitenkin.

Rave forever – Since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

http://klubitus.org/kuvasto.php?id=1572

http://raveland.1g.fi/kuvat/Rave/2008/09-arcade_level_3_%40_teatteriklubi_joensuu_050408/


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. Impulse 2008 – The 6 Year Birthday Rave Warmup @ Trio Lahti 15.11.2008
  2. Colors Festival 2008 Day 2 @ Kaapelitehdas helsinki 07.09.2008
  3. Beachmania @ Mukkulan Ranta Lahti 05.07.2008
  4. Voema Ravemission Vol.2 @ Rupla Kuopio 10.05.2008
  5. ONE @ Tanssitalo Tampere 20.12.2008