12 Years Of Finrg @ Venue helsinki 21.02.2014

Aika sanattomaksi vetää tämä ilta allekirjoittaneen. En muista koska olisin ollut näin hyvissä polkka bileissä! Mennään varmasti vuosia vuosia taaksepäin. Fiilikset tällä hetkellä nukutun yön jälkeen 11,5/10. En uskalla ajatella mitä se oli siellä paikan päällä. Olisiko mittarissa riittänyt asteikko? Todellakin onnistunut ilta kaikin puolin. Tämmöistä lisää!!

 

Työskentely musiikkina tänään fatboy slim alkupään tuotantoa. Finrg poppoo lupasi laittaa Venuen maan tasalle ja sen he todella tekivät. Aivan mielettömän timanttista saundia heti alusta lähtien hamaan loppuun asti joka tuli aivan liian aikaisin. Ilta loppui ihan selkeästi kesken. Olisi voinut kuunnella pidempäänkin tuota soittoa vaikka silmät olisivat menneet väsymyksestä väkisin kiinni ja olisin nukahtanut.

Tänään ei lähdetty liikkeelle tavoite aikaan. Kuten kaikki tietää säätäminen on tärkeää ja tulee eteen muuttujia. Näin kävi tänä iltana. Tänä iltana oli pakko nukkua tunnin verran ennen lähtöä ettei ole samoilla silmillä 24h ylhäällä. Unista huolimatta havaittu paluumatkalla pilkkimistä. Ei tullut kalaa…

Lineup oli ihan mieletön. Oman porukan lisäksi erittäin hyviä hyvät valinnat “ulkopuolisia”. Etenkin Mza & Macio. Esittelivät itsensä ja heti perään kertoivat että olemme lapista. Soittelivat vinyyliäkin niin kuin ennakkoon mulle kertoivat. Kaverit jakavat tämän illan parhaan setin tittelin.

Klo 22.50 pintaan kerkesimme paikalle. Tänään olisi ollut hyvä olla heti alusta lähtien pelimestoilla. Saatiin kasaan oikein vahva lahti edustus. Hovikuski, reivaava hippi, allekirjoittanut ja kolera. Kunnon rytmiryhmä taas kasassa.

Heti alkuun ilokseen sai huomata että paikalla on todella paljon tuttuja ja tuttuja kasvoja vuosien varrelta jotka tunnistaa. Eli tämä on vahvasti vanhojen pierujen kokoontumisajot. Väkeäkin oli todella reilusti heti alkuun tullut jo paikalle.

Venue. Yediah & Yaya tarjosi klo 22 eteenpäin semmoista paahtoa heti alkuun että otettiin luulot pois. Hyvä startti.

Pleikkarin puolella aloitti klo 23 Big Mistake live. Hienoa itse ironiaa havaittavissa artistinimessä. Taattua tuttua breiks/dnb saundia soitossa setissä. Tanssilattia tykkäsi kuulemastaan selkeästi…

Klo 23.30 Venue. Alek Szahala vs. Pain on creation vs. Nomic live.Vaihtohässäkän aikana huudettu soittakaa paranoid!  Olihan paahtoa tämä setti. Vähän melodisempaa saundia soitossa kuten Nomic mainitsi tulevasta setistä ennen keikkaa kun vaihdettiin kuulumisia.

Porukka tietää mitä haluaa ja myös sen mitä he tulevat kuulemaan ja nauttivat siitä täysin siemauksin. Täällä näkee vanhempaa kauan bilettänyttä väkeä ja samoin tuoreita nuorempia kasvoja jotka kaipaavat hardimpaa saundia bileisiin.

Oli jännä tapahtuma jossa mainitsin nuoremman polven reivaajalle että tänä vuonna juhlitaan 20 vuotista bile taivalta niin kaveri tokaisi ikänsä joka oli jonkin verran yli 20 mutta pieni hän on ollut kun olen aloittanut bileissä käymisen. Toinen että ikäni puolesta voisin olla samaisen kaverin isä. En silti tunne itseäni liian vanhaksi bileisiin. Rakkaus lajiin ei sammu koskaan.

Oli paha tilanne illan aikana. Ei tiennyt että ollakko venuen puolella vai pleikkarin puolella kuuntelemassa laadukasta hyvää musiikkia. Varsinkin klo 01 jälkeen tilanne oli tuskainen. Portaat tuli tänään tutuiksi. Loppuillasta tuli vietettyä aikaa enemmän alhaalla.

Ennen puoltayötä oli aika täyttä tanssilattialla ylhäällä. Porukka hyvällä fiiliksellä liikkeellä, kaikilla hymyt korvissa, aivan syystäkin. On kuin olisi menty ajassa taaksepäin melkein 10 vuotta. Silloin oli hardi saundin kulta-aika, bileitä oli enemmän tarjolla kuin tänä päivänä on. Laatu on säilynyt.

Klo 00 Alhaalla. Mastatron. Nimen takana tuttu dj kaksikko. Tästä ei oikein saanut kiinni genren puolesta mitä se edustaa. Menee tänään hämärää saundia osioon. Tilanteeseen sopivaa saundia, kelpasi kyllä.

Hyvä vai huono merkki kun polvet notkui koko illan ajan. Riippuu mistä katsotaan. Hyvä merkki että musiikki toimii. Huono että saattaa tuntua polvissa huomenna. Niin, ikäfossiili ei pysty parempaan. Illassa bongattu kiksukarvaa, arvostan tätä.

Klo 00.30 Venue. Substanced & Horzi & Alchemist live. Kovaa paahtoa tämäkin 3 kaverin live setti. Tanssijoiden määrästä päätellen tämä toimii todella hyvin. Lähes yhtä hyvin kuin häkä.

Klo 01 Pleikkari. Dj Rx & Illuval. Niin tiukkaa dnb saundia että lähtee järki. Tämmöistä olisi kiva kuulla useamminkin bileissä mutta ehkä joskus saamme kaksikon soittamaan jonnekin bileeseen. Tai miksi ei yksinkin? Molemmat osaavat asiansa todella hyvin. Tässä setissä kuultu Daft punk – Get lucky versiointi. Toimii todella hyvin omaan korvaan.

Tämä oli setti joka istutti minut yli 30 min ajaksi alhaalla penkkiin ja nautin musiikista. Ei ole oikein kuullut minkäänlaista dnb saundia bileissä viime aikoina. Hyvää vastapainoa kovalle hardi saundille jota ylhäällä samaan aikaan soi. Tämä setti oli todella extra laadukasta vielä. Nautin todella tästä!

Reiviemo järjesti useamman autokunnan voimin tampere edustusta paikalle. Kyllä emo hoitaa…

Klo 01.30 Venue. Proteus vs. Epyx & Cyrez vs. Tyranoid/Strongstream live. Onhan kunnon nimihirviöitä tänään yläkerran soittajissa. Taattua hardia tämäkin. Klo 01.45 volumet oli aika kovalla. Siirryin alakertaan kuulemaan mitä siellä on soitossa.

Klo 02 Pleikkari. Mza & Macio. Kaverit esittelivät itsensä ja tokaisee perään että ollaan lapista. Oliko soittokopissa nähtävissä lievää lapin hulluutta kun kaverit heilui siellä? Kaverit olivat uhanneet soittaa vinyyliä setissään ja näin myös tehtiin. Samoin tieto ennen settiä joka lämmitti mieltäni että on tulossa vanhaa saundia. Sehän vaan kelpaa.

Lapin pojjaat löi luun kurkkuun heti alun biisivalinnoilla. Ihan ekana soimaan laitettiin Underworld – Born slippy. Heti perään Dj Misjah & Dj Tim – Access. Huh mitä lekaa soitossa heti alkuun. Jos sama linja jatkuu niin morjes. Istun silloin koko setin ajan täällä alhaalla. Onneksi minua varoitettiin setin sisällöstä. Tiesin missä pitää olla.

Loppusetti oli sekavaa sillisalaattia vanhaa saundia mitä olin kuulemassa. Tämäkin vielä… Dave the drummer – One night in hackney. Uuh! Mo-do – Eins, zwei, polizei uusio. Human resource – Dominator. V*ttu mitä saundia lapin pojat veivaa. Meinaa lähteä järki… Tästä biisistä ei täysin varma mutta olin kuulevinani Nightwish – Wishmaster versionnin.

Otin yhden vinyylin etiketistä kuvan joka löytyy galleriasta, biiein nimet luettuani repesin ihan totaalisesti.

Klo 02.30 Venue. Ephexis live. Rankkaa psykesaundia. Klo 02.48 oli pieni tekninen ongelma joka saatiin ripeästi selätettyä. Kaverin loppurutistus toi mieleen elävästi c-tank saundin. Ihan “älyvapaa” lopetus. Tanssilattia tykkäsi.

Kaikki setit oli todella timanttisia tänä iltana mutta kaksi settiä miellytti muita enemmän korvaani. Lapin pojjaat soitti semmoisia ralleja setissään että huh huh! Löivät luun kurkkuun heti ensimmäisillä biiseillään. Kiitos tästä todella isosti!

Toinen setti joka istutti alakertaan istumaan yli 30 minuutin ajaksi oli Dj Rx & Illuval. Semmoista dnb saundia soittivat että ei ole hetkeen kuullut missään bileissä. Piti nauttia tästä harvinaisesta herkusta ihan pitkän kaavan mukaan! Kiitos tästäkin todella isosti!

Tämä ilta tuli päätökseensä aivan liian pian. Toinenkin surullinen uutinen saavutti bilekansan. Tämä oli viimeinen live keikka Epyx & Cyrez kokoonpanolla. Harmi, sillä jätkät väsäsi todella laadukasta musiikkia. Toivottavasti heistä kuullaan tahoillaan tulevaisuudessa. Itselle jäi onneksi muistoksi kokonpanosta levy nimmareilla.

Nomicin kanssa kun juteltiin keikan jälkeen niin totesi että hän on ollut 10 vuotta jo finrg poppoossa mukana. Live seteissä näkyy pitkä kokemus. Ei ole yhtään heikkoa lenkkiä porukassa. Me juhlimme finrgn 15v synttäreitä ennenkuin huomataankaan, niin nopeasti tämä aika kuluu.

Kiitos venue/pleikkari henkilökuntineen. Soittajat, bilettäjät ja ne kaikki jotka unohdin mainita ja ansaitsevat kiitoksen. Onnea 12v finrg ja pitkää ikää. Kerkesin reissusta kotiin klo 06.00 pintaan. Paluumatkalla oli pilkkimistä havaittavissa. Aikainen herätys perjantaina painaa, 24h tulee valvomista vähennettynä se tunti jonka nukuin.

Lumisade vaan sakeni mitä lähemmäs lahtea päästiin. Lahti pilaa tunnelman tehokkaasti jopa matkalla kotiin. Oli aika tuskaa ajaa hovikuskilta kotiin tuossa väsymyksessä. Selvisin kotiin. Tänään vuorossa bileet heinolassa. Sinne lähdetään aivan pian tämän julkaisemisen jälkeen.

Eihän tarvitse odottaa kokonaista vuotta seuraavaa biletta? Eihän?

Tätä blogia työstettiin alusta lopun julkaisuun asti arviolta 8 tuntia. Tämän jälkeen löhdettiinkin jo seuraaviin bileisiin.

Lahti pilaa tunnelman

Rave forever – since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

http://klubitus.org/gallery/2316-12-years-of-finrg

http://raveland.1g.fi/kuvat/Rave/2014/08-finrg_12v_210214/


Lisää aiheeseen liittyvää:

  1. 16 Years Of Finrg @ Nosturi Helsinki 31.03.2018
  2. Finrg 512 – 5 Years Of Finnish Freeform – 5th Anniversary Event 05.12.2008 @ Gloria Helsinki
  3. Sunrise – Valentine’s Trance w/ Protoculture @ Venue/Playground helsinki 14.02.2014
  4. DJ Orion: Tracklist: Jack 10 Years, Venue/Playground, Helsinki, 10.11.2012
  5. 10 Years Of Finrg @ Senssi lahti 03.03.2012