Arkisto aihealueittain: 2012

Bilevuosi 2012

Jatkan perinnettä ja niputan kolme vuoden parasta bilettä nippuun ja tämä ei nyt totuttuun tyyliin tule lehteen. Mutta toimii varmaan näinkin. Alkuvuonna näytti että tästä bilevuodesta tulee hiljainen että ei tule bileitä paljoa kierrettyä. Mutta onneksi olin väärässä. Tätä vuosi blogia ei ollut täällä kehdossa että sen takia uppasin näin jälkikäteen tänne.

Housemania @ Sirkus hämeenlinna 14.12.2012

  Pitkään ollut jo ajatus ja tarkoitus tulla tänne paikalle. Aikaisemmin ollut ongelmia kyydin kanssa tai muita esteitä. Mutta tänä iltan viimein siis paikalla. Sinänsä hyvä ilta kun viulun soittaja olisi tänään paikalla myös.

Push Up pres. Judge Jules @ Vaakuna Live Areena hämeenlinna 05.12.2012

Tänä iltana oli oikein hullun paljon säätöä lähtemisen kanssa. Mutta päästiin lopulta lähdettyä melkein tunti suunnitellusta ajasta. Tämmöistä sattuu. Kerettiin jopa ajoissa paikalle. Klo 22 pintaan.

Säde Tour 2012 @ Venue helsinki 17.11.2012

Olihan arvoisensa lopetus tämän vuoden kiertueelle. Nostan hattua porukalle joka oli tekemässä näitä tämän viikonlopun bileitä. Ei ole paljoa tarvinnut varmaan nukkua viikonlopun aikana. Propsit teille että jaksatte.

Säde Tour 2012 @ Senssi tampere 16.11.2012

Tänään tultiin ajoissa tampereelle etkoilujen merkeissä. Saatiin viime hetkillä kolmas matkustaja reissuun mukaan. Kaveri sai 1,5h aikaa valmistautua lähtöön, kerkesi reissuun. Kyllä sitä tampereella osataan pitää sekavia etkoiluja. Etkoilu paikalla tunsin oman porukan lisäksi kaksi henkilöä ennestään.

Etana – Snail ‘O’ Ween @ Club In lahti 03.11.2012

Pieniä ennakko valmisteluja ja aika oli kypsä soiton aloittamiseen. Allekirjoittanut aloitti tämän illan soittelun klo 21.00. Tänä iltana soitossa alle 140bpm vanhaa matskua. Tällä kertaa kaikki sinkut oli poimittu levyhyllystä. Tanssijoita bongattu settini aikana.

Escape To Dance w/ Ben Gold @ Sirkus hämeenlinna 02.11.2012

  Huono keli ajella hämeenlinnaan päin. Matkalla taustalla tottakai vanhaa klassikko matskua soitossa. Muumitalo viimeista kertaa etkoilu meiningeissä käytössä. Tänä iltana vieraita briteistä. Organisaation hyvä maine on kiirinyt englannin maalle illan vieraan korviin asti.

Lahti2Ibiza w/ Hilton Caswell @ Tivoli lahti 26.10.2012

Uusi paikka bileiden pitoon. Paikassa olen aikaisemmin yhden kerran käynyt. Oli vaikeuksia melkein koko illan ihan kuutamolla miten paikassa liikutaan. Mutta lopulta se rupesi sujumaan.

Futuristics Ug @ Tampere 13.10.2012

  Tähän bileeseen yhdistettiin kaverin synttärit kylkeen. Massiivisen hyvä lineip oli juhlissa kyllä täytyy sanoa. Sunnuntaina ei kerennyt olemaan kuin hetken paikalla kun meidän seurue oli aika heikossa hapessa ja työvelvotteitakin maanantaille. Sen takia jäi sunnuntain osuus kokematta.

Club In Grand Opening @ Club In lahti 22.09.2012

There’s a new club in town! Oletko kuullut? Kyllä se on totta. Eikä mikään huono esitys. Uskon ensinäkemältäni paikan toimivuuteen Paikassa on potentiaalia.

Etana pres. Elekta9si @ Sokos Lastauslaituri lahti 01.09.2012

Special ilta aina joka vuosi taideiden yössä. Nyt sitten tässä paikassa viimeistä kertaa. Meno oli tutun turvallista. Iloista nuorisoa tanssimassa hyvän musiikin tahdissa. 5 artistia, 2 live settiä ja viimeinen 30min ETANAN porukan huolella valikoituja raitoja. Tänäkin vuonna laajasti elektronista tanssimusaa oli tarjolla.

Säde Tour 2012 @ Sirkus hämeenlinna 24.08.2012

Säde bile ensimmäistä kertaa hämeenlinnassa. On luvassa hieno ilta. Säde ei petä koskaan. Paljon vanhan liiton bileporukkaa mestoilla, hyvä näin. Porukkaa oli mukavasti paikalla. Aloitin iltani lonkerolla. Oli hyvää.

Säde Tour 2012 @ Senssi lahti 18.08.2012

Se oli monessakin mielessä ei tavanomainen ilta. Ensimmäistä kertaa Säde poppoo lahdessa bileiden merkeissä. Toinen pointti että senssi oli viimeistä iltaa auki. Että paikan hautajaiset samalla. Omalla kohdalla tykkäsin paikasta sen mitä bileiden merkeissä kävin paikassa. Todellinen harmi että paikka lopettaa.

Echo – Back To Beginning @ UG tampere 04.08.2012

  Niin kuin bileen esittelyssä kerrottiin, you CAN NOT miss that night. Todellakin näin. Järjestävän tahon ensimmäiset bileet. Asiat oli hoidettu kyllä niin hyvin kuin ne vain ikinä pystyy tekemään. Paikka oli aivan loistava tarkoitukseensa. Tässäkin tapauksessa matkasin aikakoneella 20 vuotta taaksepäin.

[Good Music] pres. Warehouse UG Party @ UG kouvola 21.07.2012

Olihan reissu kouvolan suuntaan jälleen. Se on vaan selvä että UG bile on aina erikoinen spessu tapaus. Musiikkitarjonta oli koko illan ajan hyvää. Paikka toimi paremmin kuin hyvin tarkoitukseensa. Ihan kuin olisi aikakoneella matkustettu ajassa 20 vuotta taaksepäin. Soitin illassa parhaan keikkani ikinä.

Lahti2Ibiza w/ Riley & Durant @ Senssi lahti 07.07.2012

  Tupla bile viikonlopun jälkimmäinen bile. Vähän jaloissa tuntuu edellinen ilta vielä. Tänä iltana olemme kotiluolassa. Mahtava fiilis jäi edellisestä illasta enkä usko että tämä jää yhtään huonommaksi. Jonoa oli jo ennen ovien avautumista. Paikat oli jälleen kerran saatu näyttäväksi.

Tampere2Ibiza w/Rob Harnetty @ Tivoli tampere 06.07.2012

Hyvä reissu tampereelle. Paljon halvempi reissu kuin viimeksi. Paikka oli suhteellisen täynnä ja tunnelma katossa. Paikalla oli toinenkin brittisoittaja ibizalta myös. Tristan D. Robin lento oli myöhässä reilun 30min ja aiheutti äkillistä säätöä soittoaikatauluissa. Tämmöistä elämä on. Tulikukka ryhmä oli paikalla myös.

UG Party @ Heinola 08.06.2012

Tieto tästä tapahtumasta tuli minulle ’bout reilu viikko ennen h-hetkeä. Siihen nähden porukkaa oli mukavasti mestoilla. Paikka toimi tarkoituksessaan erittäin hyvin. Toivottovasti saamme jatkoa täällä suunnassa.

Lahti2Ibiza pres. Ministry Of Sound @ Senssi lahti 02.06.2012

Hienon etkoilu risteilyn jälkeen sitten sisätiloihin bilettämään loppuillaksi. Olihan pitkä jono valmiiksi odottamassa sisäänpääsyä. Tämä vaan toimii. Oli risteilyllä vähän tämmöinen tunne että tänä iltana tulee the bileet. Eikä tuntemus ollut väärässä. Tämä poppoo osaa aina vaan yllättää.

Lahti2Ibiza pres. Ministry Of Sound Cruise @ Ms Vellamo lahti 02.06.2012

Vuosia yritetty ja kaivattu bileristeily vesijärvelle toteutui viimein tänään. Tämä täytti osaltani odotukset täysin ja kun olisi vaan ollut lämpöisempi keli. Toivotaan että saadaan jatkoa tälle risteilylle. Tänä iltana reilu 10h bilettä putkeen. Vanha jaksaa…